Yhdessä mieluummin kuin yksin
”En osaa kuvitella elämää, johon musiikki ei liittyisi tai, että en soittaisi. Olen silti sitä mieltä, että elämää pitää elää leveällä rintamalla. Ei kukaan jaksa pelkkää soittoa.”
Total Cello Ensemblen primus motor Hannu Kiiski perusti yhtyeen vuonna 1994 vastapainoksi klassisen musiikin opiskelijan usein sangen yksinäiselle puurtamiselle. ”1990-luvun alussa luokalleni oli sattunut joukko poikkeuksellisen hyviä tyyppejä, joiden kanssa aloimme soittaa ns. crossoveria. Periaatteena oli, että osaamista pitää olla ensin ja sitten voi pitää hauskaa. Hassuttelu ja uskallus heittäytyä auttavat myös klassisen ohjelmiston kanssa. Pikkuhiljaa tästä kaikesta kehkeytyi Total Cello Ensemble. Osa porukasta perusti Apocalyptican.”
Hannun sello-opinnot alkoivat nykymittapuun mukaan suhteellisen myöhään. Syntymässä saatu kipinä musiikkiin syttyi roihuamaan viulisti Heimo Haiton koulukonserttivierailun myötä 1960-luvulla. Kokemus oli nuorelle pojalle käänteentekevä ja lumoava. ”Muistan vieläkin, kun hän soitti Bachin d-mollipartitaa. Jotain tapahtui sisimmässäni. Kotiin päästyäni otin seinällämme jo kauan roikkuneen viulun ja aloin suuren taiteellisen tunteen vallassa soittaa sillä seurauksella, että erään työntöjousihuipennuksen jälkeen olohuoneemme kattolampun kuupat putosivat lattialle ja särkyivät palasiksi. Se olikin sitten ensimmäinen ja viimeinen kertani viulistina.” Kun Hannu 8-vuotiaana sai käsiinsä kansakoulun varaston nurkassa murjottavan puolisellon, lumous otti valtaansa. ”Tiesin välittömästi, että tässä se on, kumppanini loppuelämäkseni.”
Vanhemmat tukivat nuorta sellistiä opinnoissa, vaikka perheessä ei muita muusikoita ollutkaan – äiti työskenteli kansakoulunopettajana ja isä toimistovirkailijana. Karjalasta sota-aikana evakkoon lähtenyt isä olisi kyllä halunnut soittaa viulua, mutta siihen aikaan se ei ollut mahdollista. Alkuhurman jälkeen Hannun innostus sellonsoittoon ja harjoitteluun vain kasvoi ja selätti jossain vaiheessa jopa jääkiekon. Ensimmäisestä sello-opettajasta Virroilla tuli muutaman vuoden päästä Hannun ensimmäinen sello-oppilas. ”Se saattaa olla ainoa tapaus Suomessa”, Hannu nauraa.
Vuosikymmeniä myöhemmin sellokonkari nauttii yksin harjoittelusta, kun sille arjen kiireiden keskeltä löytyy tilaa. Opetustyö vie paljon aikaa ja sen vastapainoksi on tärkeää pitää huolta omasta ammattitaidosta. Kaikkein mieluiten kokenut sellisti soittaa kuitenkin yhdessä toisten kanssa. ”Yhdessä pystyy saavuttamaan enemmän kuin yksin. Kuuden sellon ensemble tarjoaa orkesterien soolosellisteille mahdollisuuden päästä esiin äänensä kanssa eri tavalla kuin suuressa kokoonpanossa.”
Soittamisen ja opettamisen lisäksi Hannu lukee mielellään muun muassa dekkareita ja elämäkertoja. Kirjat ovat keino päästä irti arjesta. Talvella vapaa-aika kuluu hiihtämisen ja verkkokalastuksen parissa kun taas kesällä mökkeily sekä Lapin vaellukset rentouttavat. Hannu on ottanut oppilaitaankin mukaan kalastus- ja vaellusreissuille. ”Ne ovat olleet hienoja tilaisuuksia tutustua tulevaisuuden huippusellisteihin samalla kun he toivottavasti ovat saaneet tulkintoihinsa Lapin maisemien suurta ulottuvuutta. Itselleni mieltymys pitkän linjan tuottamiseen soitossa on peräisin Lapin maisemasta.”
Musiikintäyteisessä elämässä Hannu nostaa kuitenkin ykköseksi oman perheensä. ”Niin upeaa kuin musiikki elämässäni onkin, ei se kuitenkaan mene omien lasten ja perheen ohi. Elämäni hyvät asiat ovat pitkälti seurausta siitä, että perusta on kunnossa.”