Selloja säästämättä, laadusta tinkimättä!

Total Cello Ensemble on ainutlaatuinen kuuden huippusellistin yhtye, jossa klassisen musiikin osaaminen yhdistyy rohkeaan asenteeseen kaataen musiikillisia raja-aitoja. 

Vuonna 2016 TCE sai kunnian esiintyä itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Presidentinlinnassa. 
Tällainen on Linnan juhlissa esiintyvä Total Cello Ensemble (HS, 1.12.2016)

TCE on sovittanut sekä klassista että viihdemusiikkia kokonaisuudeksi, jossa sellon ilmaisuasteikko ja sointimaailma laajenevat ennennäkemättömiin mittoihin. Ryhmä voi vaikkapa näyttää, kuinka kuudella sellolla käydään Formula-kisoja tai heittäydytään huumavien tangosovitusten vietäväksi. 
 

Yhtyeen hulvaton Total Cello Show esittelee suomalaista maabrändiä Sibeliuksen Jääkärinmarssista Lapin erämaajärven äänimaisemaan. Niin suomalaiset ja argentiinalaiset tangot kuin tunteikkaat ooppera-aariat taipuvat näiden huippumuusikoiden käsittelyssä sykähdyttävään muotoon. 

Total Cello Ensemblella on laaja ohjelmisto klassisesta kevyeen - omaleimaisia shownumeroita unohtamatta. Uusia sävellyksiä ja sovituksia myös tehdään yhtyeelle koko ajan. Ensemblen kanssa yhteisissä konserteissa ovat viime aikoina esiintyneet mm. Mari Palo, Marzi Nyman, Soile Isokoski ja Niko Kumpuvaara.

Osta Total Cello Ensemblen levy First

Total Cello Ensemblen perusti vuonna 1994 Hannu Kiiski oman Sibelius-Akatemian selloluokkansa oppilaista vastapainoksi klassisen musiikin opiskelijan usein sangen yksinäiselle puurtamiselle. Yhtye on esiintynyt viitisen sataa kertaa, muiden muassa lukuisilla festivaaleilla.

 

 

Total Cello Ensemblen sellistit:
Hannu Kiiski

Jussi Vähälä
Samuli Peltonen
Tomas Nuñez-Garcés
Tuomas Lehto
Tuomas Ylinen

Yhtyeen Primus Motor Hannu Kiiski toimii Sibelius-Akatemian sellonsoiton lehtorina. Tuomas Ylinen on Helsingin kaupunginorkesterin soolosellisti. Tuomas Lehto ja Tomas Nuñez-Garcés ovat Radion sinfoniaorkesterin soolosellistejä. Samuli Peltonen ja Jussi Vähälä ovat Suomen Kansallisoopperan orkesterin soolosellistejä. 

Lisää videoita: 
Kiiski: Formula Uno
Kärki: Siks' oon mä suruinen (solistina sopraano Marjukka Tepponen)
Hatsaturjan: Sapelitanssi 
Sibelius: Impromptu
Piazzolla: Canto de Octubre
Belmonte: Hurmio

Yhtyeessä on vuosien varrella soittanut joko pidempi aikaisena jäsenenä tai keikkavierailijana mm. Eicca Toppinen, Perttu Kivilaakso, Susanna Mälkki, Jaakko Paarvala, Antero Manninen, Helen Lindén ja Tibor Bogányi sekä monia muita loistavia sellistejä.